lauantai 28. tammikuuta 2017
keskiviikko 11. tammikuuta 2017
Työessu vanhoista farkuista ja hameesta
Koulussa käytettävä essu, johon saa jotain oleellista taskuihin.
Tarkoitus kai suojata vähän omia vaatteitakin.
Lisään tähän myöhemmin ainakin saksille paikan.
Käytin tähän vanhan polvipituisen hameen ja haalistuneet mustat farkut.
Yläosaan tein farkuista vyön ja vahvikkeen, jota vähän hapsuttelin purkamalla.
Jäi vähän lyhyeksi, mutta ei haittaa omassa käytössä.

tiistai 10. tammikuuta 2017
Korsetti, ensimmäinen aikaansaannos koulussa
Elämäni ensimmäiset kaavat. Korsetti kuulostaa hankalalta ekalta työltä koulussa,
mutta nyt jälkeenpäin ajateltuna mielestäni se oli opettajalta hyvä valinta.
Paljon erilaisia työvaiheita.
Alkuperäinen suunnitelmani muuttui matkan varrella aika paljon.
Ensin päätin tehdä sen vanhoista farkuista. Vuorikankaaksi ruusuiset entiset verhot.
Näitä leikellessäni halusinkin farkku ja kukkakangasta molempia päällipuolelle, miehustaan. (miehusta sanaa vierastin syksyllä, mutta nyt se kuulostaa jo ihan ok termiltä).
Korsetissa on 12 palaa, 6 keskenään erilaista. Se mahdollisti sen, että pystyi muuttamaan jo ommeltujen vuoren ja miehustapuolen palasten paikkaa...päällä vai alla.
Ehkä joskus teen erilaisen version. Nykyinen nurja puoli oikeaksi puoleksi.
Blansetista en tykkää, joka on edessä oleva metallirimpula. Se ei oikein toimi.
Liika jäykkä ja vaikea kiinnittää niin, että jokainen tappi olisi yhtäaikaa kiinni.
Maksoikin hulppeat 11 euroa. Ei varmaan kauhean kallis, mutta kun vertaa siihen, että muut tarvikkeet ei maksaneet edes yhteensä samaa.
Etuosan voi ommella kokonaan kiinni jos huvittaa.

Nyöritys on hyvä. Tein monta epäonnistunutta kokeilua, että sain siitä kestävän.
maanantai 9. tammikuuta 2017
Blogi uuteen käyttöön
Taisi olla vuosi 2009 kun aloin tekemään värjäys blogia. Jäi innostuksen asteelle niinkuin monet muutkin asiat. Yrittäjän aika ei yksinkertaisesti riitä kaikkeen.
Nyt olen tilanteessa, että en saa tehdä töitä yritykseni kanssa!
En eurollakaan saa myydä mitään.
Vieraalle saisin mennä töihin jos tulot olisivat enintään 300 euroa.
Saa toki enemmänkin tienata, mutta 300 ylittävistä euroista pitää maksaa puolet pois.
Sen verran on ikää (jos se vaikuttaa), että en ole valmis tekemään lähes ilmaiseksi alimman palkkaluokan töitä. Hain syksyllä kovasti siivoustyötä, semmoista pestiä joka olisi 1-1,5 tuntia päivässä. Sen suhteen luovutin. Saan toki käteen yli 500 euroa työmarkkinatukea ja matkakuluihin pari sataa. Niillä porskutellaan.
Miksi sitten olen tässä loukussa.
Siksi että käyn koulua 56 vuotiaana. Toteutin yhden haaveeni.
Yksi lukukausi on takana ja huomenna alkaa toinen.
Opettelen tekemään vaatteita kaavoista. Olen itseoppinut tunari ompelukoneen kanssa, mutta siihen tulee muutos. Olen vieläkin intoa täynnä! Kierrätysmateriaalit kainkaina. Ihana loputon kangas maailma,
Ompelukone, värjätyt langat, kangaspuilla kudonta, sekä nykyinen koulutus sopivat hyvin tuleviin suunnitelmiini. Yrittäjänä jatkan kunhan se on mahdollista.
Blogi toimikoon jonkunsortin oppimispäiväkirjana. Olen päättänyt päivittää sitä pari kertaa viikossa.
Päätökset ei aina pidä, mutta nyt uskon niin tekeväni.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)